vk 6, Helen Kellerin tarina

#viestintä #tarina #viittomat #pistekirjoitus

OHJAAJA LUKEE:

Runebergin päivä houkuttaa puhumaan merkittävistä kirjailijoista. Tänään kerron tosikertomuksen eräästä kirjailijasta. Kesäkuun lopulla vuonna 1880 syntyi Alabamassa ihan tavallinen tyttölapsi, ihan tavalliseen perheeseen. Lasta hoidettiin hyvin ja sisarukset pitivät häntä vuorotellen sylissään. Vanhemmat peittelivät hänet iltaisin sänkyyn ja katselivat hänen nukahtamistaan onnellisina. Lapsi sai nimen Helen.

Ensimmäisen vuoden aikana tyttö oppi ensin konttaamaan sitten kävelemään. Vuoden ikäinen lapsi ei vielä kovin tukevasti kävele, mutta nauttii liikkumisesta. Välillä äidin helmasta tukea ottaen ja toisinaan taas tepsuttaen karkuun, minkä pienistä jaloistaan pääsi. Kaikki asiat, joita hän näki tuottivat ihmetystä ja välillä naurua. Tyttö oli puolitoistavuotias. Hän puhui yksittäisiä sanoja ja joitain lyhyitä lauseita. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, joka pysäytti koko perheen.

Helen sairastui kovaan kuumeeseen. Lääkäreitä kävi tutkimassa tyttöä, mutta sairaus oli uusi, eikä kukaan osannut sitä parantaa. Vähitellen kuume laski, mutta sairaus oli vienyt osan aisteista mukanaan. Helenistä oli tullut täysin kuuro ja sokea. Hän yritti puhua, mutta ei pienenä lapsena osannut muodostaa sanoja, kun ei kuullut omaa ääntään. Käsiä heiluttelemalla hän sai jotain asioita viestittyä, mutta se oli todella hankalaa, kun hän ei kuullut eikä nähnyt mitään.

Helenin vanhemmat yrittivät löytää apukeinoja, kuinka tulla toimeen lapsen kanssa. Aikansa etsittyään löytyi kuurojen koulusta opettaja, joka tuli heille kotiin. Muu perhe oli oppinut jo tunnistamaan Helenin eleitä, mutta kukaan ulkopuolinen ei niistä mitään tiennyt. Opettaja pyysi, että saisi opettaa Heleniä kahdestaan. Joka päivä opettaja yritti piirtää viittomia Helenin käteen. Jos olet joskus nähnyt viittomakielellä puhuvia ihmisiä, niin sokeat käyttävät samanlaisia viittomia, mutta sanoja tarkoittavat merkit painetaan toisen käteen, josta hän voi tuntea ne.

Eräänä kauniina päivänä opettaja istui Helenin kanssa pihalla kaivon vierellä. Hän pumppasi kaivosta vettä Helenin toiselle kädelle ja toiseen Helenin toiseen käteen hän piirsi veden viittomaa. Samassa Helenin ilme kirkastui. Hän hihkui joitain äänteitä, koska ei osannut puhua. Hän ymmärsi, mitä vesi tarkoitti. Helen koketti kaivon reunaa ja ojensi kätensä opettajaa kohti. Opettaja viittoi käteen kaivon. Sen jälkeen ruohon, kiven, talon, äidin ja kaikki kodin astiat, joita Helen vain löysi. Muut olisivat halunneet mennä illalla nukkumaan, mutta Helen vaatimalla vaati saada oppia kaikki mahdolliset asiat. Helen oli elänyt viisi vuotta ilman, että oli voinut sanoa mitään tai ymmärtänyt mitä ympärillä tapahtui. Nyt hänen maailmansa avautui.

Jos joku ajattelee, että aistien puute tekisi ihmisestä tyhmemmän tai yksinkertaisen, niin hän on väärässä. Helen oppi lukemaan pistekirjoituksella kirjoja, eikä vain kotikieltään englantia, vaan hän oppi lukemaan pistekirjoituksella espanjaa, ranskaa, saksaa, kreikkaa ja latinaa. Helen opiskeli ja hänestä tulikin ensimmäinen yliopiston käynyt kuurosokea ihminen. Hän kirjoitti kolme kirjaa ja innosti muita ihmisiä ympärillään. Hänen tarinastaan onkin tehty elokuvia ja kirjoitettu tarinoita.

Tänään Helen Keller on kirjailija, joka on ansainnut paikkansa suurten kirjailijoiden joukossa. Halu oppia ja sinnikäs opiskelu tuottivat tulosta, vaikka ilman kuulemista ja näkemistä kaikki ovat moniverroin vaikeampaa. Helen harjoitteli puhumista, mutta sitä hän ei kunnolla koskaan oppinut. Mutta sen verran, että hänen läheiset ystävät oppivat ymmärtämään häntä. Ystävien ei tarvinnut kirjoittaa tai viittoa asiaansa, vaan Helen asetti kätensä ystävän suulle, kun he puhuivat ja tuntemalla suun liikkeet hän ymmärsi heidän puheensa.

Jos et vielä tiedä kuinka sinun nimesi viitotaan tai kirjoitetaan pistekirjoituksella, niin siinähän voisi olla mukava salapoliisitehtävä tälle päivälle.